Meripelastusseura uutiset

SAREX14, matkapäiväkirja 2, 4.5.

6.5.2014

Lauantai-aamuna kahdeksan aikaan heräsin herätyskellon soittoon. Koneiden hurinaa ei enää kuulunut, joten epäilin meidän olevan satamassa. Sain epäilykselleni vahvistusta, kun näin facebookissa kuvan Jenny Wihurista Visbyn satama-altaassa. Aurinkoisen kuvan ja ympärillä pyörivien ihmisten innoittamana päätin nousta ylös ja siistiä messipunkan pois aamiaiskattauksen tieltä.

Aamutoimien jälkeen kävimme Pertsan kanssa tutustumassa Visbyn keskustaan. Ei meitä niinkään se keskusta kiinnostanut, vaan ne sinne piilotetut geokätköt. Puolilta päivin palasimme takaisin alukselle, jossa olikin jo palokalustoon tutustuminen hyvässä vauhdissa. Vettä ruiskittiin ja tyhjennyspumppuja testailtiin. Yksi pumpuista todettiin toimimattomaksi ja aloitettiin välittömät elvytystoimenpiteet, jotka kuitenkin jouduttiin lopettamaan tuloksettomina ruoan tuoksun levitessä messistä peräkannelle.

Lounaan jälkeen irroitimme köydet ja suuntasimme aluksemme kohti Öölannin ja Ruotsin mantereen välistä salmea ja siellä sijaitsevaa "Kalmarin Unionia", jossa bunkrasimme Jennyyn lisää menovettä.

Bunkrauksen jälkeen matkamme jatkui Kalmarista kohti etelää. Kellon näyttäessä puolta yötä oli meidän vahtimme työt tältä päivää tehty ja siirryimme alas nukkumaan toisten jatkaessa navigointia kohti Christiansöta.

Kuoppaisesta kelistä huolimatta nukuin yöni jälleen kerran hyvin. Kahdeksan aikaan, hetki heräämiseni jälkeen, saavuimme Christansön pieneen satamaan. Parin tunnin pysähdyksen aikana kerkesimme taas tutustua kylään ja jopa pariin sen asukkaaseenkin. Täytyy sanoa, että enpä olisi uskonut, että mihin kaikkialle sitä pääseekin tutustumaan tämän harrastuksen parissa.

Kymmenen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti määränpäätämme Rönneä. Matkan aikana kertasimme navigointiohjelmistojen käyttöä sekä opiskelimme etsintämenetelmiä ja ajelehtimislaskelmia.

Kahden aikaan kiinnitimme Jennyn Rönnen satamaan, jonka jälkeen siivosimme ja valmistelimme aluksemme ensiviikon koitoksia varten. Hyvin onnistuneen merimatkan kruunasi grilliruoka, jonka valmistimme konemestarin kasaamalla uudella pallogrillillä.

Merimatka oli jälleen kerran onnistunut ja mielenkiintoinen. Loppuillan lepäilemme ja alamme pikkuhiljaa valmistautua ensiviikon koitoksiin. Innolla odotan, mitä harjoitukset tuovat tullessaan. On tämä merenkulku vain hienoa hommaa!

Mikko Hirvonen

PS. Tanskassa ei ole kiviä :)

Tekninen toteutus: W3 Group