Meripelastusseura uutiset

Meripelastajat testaavat taitojaan Raumalla lauantaina

29.8.2016

Suomen Meripelastusseuran 31. valtakunnalliset meripelastustaitokilpailut kokoavat Raumalle lauantaina 3. syyskuuta meripelastajien parhaimmiston eri puolilta Suomea. Aikuisten kilpailujen lisäksi samaa aikaa pidetään myös nuorten omat meripelastustaitokisat. Yleisö on tervetullutta seuraamaan kilpailuja.

23 joukkueesta 14 edustaa Meripelastusseuran jäsenyhdistyksiä, 6 pelastusalan viranomaisia ja 1 muita pelastusalan toimijoita. Lisäksi mukana on vapaaehtoisten meripelastajien joukkueet Ahvenanmaalta ja Virosta. Nuorten kilpailuun osallistuu kuusi joukkuetta. Kaikki joukkueet ovat kolmihenkisiä.

Kilpailualueena on Rauman edustan merialue sekä ranta Otanlahden ja Syväraumanlahden Merijakamon välissä, jossa yleisö pääsee seuraamaan kilpailijoiden suorituksia. Kilpailujen tapahtumia voi seurata myös kisojen omilla sivuilla www.mptk2016.fi sekä sosiaalisessa mediassa: Facebook www.facebook.com/meripelastus ja Twitter @SARFinland. Ensimmäinen joukkue lähtee radalle klo 7 ja tulokset julkistetaan klo 19 mennessä.

Kilpailuissa arvioitavina ovat tiedot ja taidot, jotka ovat keskeisiä silloin, kun vesillä pelastetaan ja autetaan ihmisiä. Tarkoituksena on lisätä miehistöjen pelastustaitoja, oppimishalua ja motivaatiota sekä verrata pelastustoimen eri toimijoiden tasoa keskenään. Jo vuodesta 1986 lähtien järjestetty kilpailu on meripelastusalan merkittävin vuotuinen tapahtuma ja toimii myös meripelastajien yhteishengen kohottajana. Kilpailuradan muodostavat lähtö, viisi rastia ja maali. Rastien teemat ovat ensiapu, merenkulku (navigointi), vedenvarasta nostaminen, merimiestaito sekä ajankohtainen meripelastustehtävä. Viestiliikenne arvioidaan muiden rastien yhteydessä.

Tämän vuoden kisojen järjestämisestä vastaa Rauman Meripelastusyhdistys, joka on toiminut jo vuodesta 1953 palo- ja pelastusviranomaisten apuna Rauman merialueella. Jäseniä yhdistyksessä on reilu 1000, ja sen asemapaikka sijaitsee Petäjäksessä, jonka laiturissa päivystävät pelastusveneet Hoppe ja Pihlus. Rauman Meripelastusyhdistys on tänä vuonna suorittanut yhteensä 33 pelastus- ja avunantotehtävää. Koko maassa on vapaaehtoisille meripelastajille tehtäviä kertynyt 1266.

Tekninen toteutus: W3 Group