Meripelastusseura uutiset

Trossi-palvelunumeron päivystys päättynyt

1.11.2017

Meripelastusseuran Trossi-palvelunumeron päivystyskausi on päättynyt kuluvan vuoden osalta 31.10. Vaaratilanteessa vesillä saa apua merialueella meripelastuksen hälytysnumerosta 0294 1000 ja sisävesillä hätänumerosta 112.

Meripelastusseuran Trossi-jäsenille suunnattu palvelunumero on tarkoitettu kiireettömien tehtävien välittämiseen Seuran yksiköille. Palvelunumero päivystää ympäri vuorokauden 1.5.-31.10., ja siihen soittaminen on maksutonta. Palvelun Meripelastusseuralle tuottaa Falck Oy.

Myös Meripelastusseuran vapaaehtoisten pelastusalusten päivystyskausi päättyy asteittain lokakuun lopun ja joulukuun alun välillä yhdistyksestä riippuen. Seuran miehistöt ovat tänä vuonna suorittaneet vesillämme yhteensä 1448 pelastus- ja avunantotehtävää, joissa apua on saanut 2996 ihmistä ja 1231 alusta. Lopulliset tarkistetut tilastot julkaistaan ensi vuoden alussa. Kaikki pelastusalusten miehistöissä toimivat ovat vapaaehtoisia, jotka eivät saa mitään taloudellista korvausta työstään.

Tekninen toteutus: W3 Group